Perinteestä inspiroituva suunnittelu
Perinteinen rakentaminen kiinnostaa tällä hetkellä monia, mutta “perinteinen tyyli” voi tarkoittaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita: historiallista maalaistaloa, 1930-luvun puutalon mittasuhteita modernilla otteella tai pelkistettyä hirsitaloa, jossa on hienovaraisia viittauksia traditioon.
Ajattelen, että keskustelu “vanhan kopioimisesta” on usein liian yksinkertaistettua. Arkkitehtuurin ammattipiireissä korostuu helposti liikaa ajatus siitä, että rakennusten tulisi olla oman aikansa näköisiä, eikä historiaa pitäisi jäljitellä. Tällä ajattelulla on juuret modernismissa ja nimissä kuten Le Corbusier ja Mies van der Rohe; pyrkimyksessä yleispätevään, teolliseen arkkitehtuuriin traditiosta irrallaan. Kysyn, mitä ajanmukaisuus oikeastaan tarkoittaa. Entä jos juuri nyt ajanmukaista onkin halu katsoa taaksepäin, rakentaa pitkäikäistä ja paikallisuutta sekä käsityöläisyyttä arvostaen? Entä jos ihmiset kaipaavat koteja, joissa näkyy jatkuvuus eikä vain uutuus?
Minulle perinteestä inspiroitunut arkkitehtuuri ei ole kopiointia vaan tutkimista: miksi tietyt rakennukset tuntuvat ajattomilta, miksi materiaalit, mittasuhteet ja yksityiskohdat puhuttelevat yhä uudelleen. Hyvä kokonaisuus syntyy, kun rakennuksen mittakaava, materiaalit ja yksityiskohdat tukevat toisiaan johdonmukaisesti.
Yksityiskohdilla on suuri merkitys: pelkkahirsi, savirappaus, rimalaudoitus, ikkunasmyygit, vuorilaudoitukset sekä konesaumakatot jalkaränneineen rakentavat kokemusta ajattomuudesta, käsityöläisyydestä ja paikkaan juurtumisesta.
Nykyajan tekniset ratkaisut, energiaratkaisut ja määräykset tekevät kodista aina oman aikansa rakennuksen, mutta parhaimmillaan uusi jatkaa historiallista jatkumoa. Uskon, että perinteestä ammentava koti voi olla samaan aikaan ajassa elävä ja juuriltaan vahva — tehty vanhenemaan arvokkaasti.
Suunnittelutyössä tärkeintä on ymmärtää, mikä asiakkaalle tuntuu omalta. Mieltymykset ovat usein tunnelmia ja yksityiskohtien häivähdyksiä: valo ruutuikkunasta, käsinveistetyn hirren tuntu, tiilitalon jykevyys tai konesaumatun katon piirtyminen taivasta vasten. Autan asiakasta tunnistamaan nämä ja kokoamaan eheän kokonaisuuden historiallisine viittauksineen — olipa kyse nykyaikaisesta perinnetalosta, hienovaraisesta mittasuhteiden tutkimisesta tai modernin asuinrakennuksen sovittamisesta vanhaan pihapiiriin.
Rakennusperintöasiantuntijaa Panu Kailaa vapaasti mukaillen; rakennukseen käytetty vaiva ja huolenpito lisäävät rakkautta sitä kohtaan. Tässä on käsityöläisyyden ydin: hitaasti tehtyyn syntyy kerroksellisuutta, jota ei voi jäljitellä nopealla rakentamisella. Kyse ei ole vain estetiikasta, vaan syvällisestä tunnesuhteesta rakennukseen ja sen ympäristöön.
Minulle moderni käsityöläisyys on ajattelutapa, jossa rakennus ei ole kertakulutettava tuote vaan pitkäikäinen osa ympäristöä ja elämää.
